Fonectan kehitysjohtaja Elina Teräsvirta

Elina Teräsvirta Fonectan kehitysjohtajaksi

”Digimarkkinoinnissa voittaja on se, joka osaa kääntää kolmikirjaimiset teknogialyhenteet liiketoiminnalle merkityksellisiksi kokonaisuuksiksi”, Teräsvirta sanoo.

Markkinoinnin palvelutalo Fonecta on nimittänyt uudeksi kehitysjohtajakseen ja johtoryhmänsä jäseneksi KTM Elina Teräsvirran, 39. Hän johtaa Fonectan palveluiden liiketoiminnan kehittämistä ja aloitti tehtävässään 1. syyskuuta.

Teräsvirta on työskennellyt Fonectalla vuodesta 2016, viimeksi mainonnan palveluiden kehityksestä vastaavana johtajana. Ennen Fonectalle siirtymistään hän työskenteli Sanoma-konsernissa markkinoinnin ja liiketoiminnan kehityksen tehtävissä 2005–2016.

Työssään Teräsvirta on nähnyt käytännössä, että asiakkaat ovat hämillään digitaalisen markkinoinnin muutosvauhdin ja loputtomien mahdollisuuksien edessä.

”Viesti asiakkailta meille on se, että he tarvitsevat apua. Teknologioiden kehityksessä ehtii kuukaudessakin tapahtua paljon. Tässä maailmassa yritykset haluavat selkiyttäjän, näkemyksellisen ja sitoutuneen kumppanin, joka toimii tulkkina kolmikirjaimisten teknologialyhenteiden ja asiakkaan todellisuuden välissä ja osaa kääntää ne asiakkaan liiketoimintaa tukeviksi kokonaisuuksiksi”, Teräsvirta sanoo.

Kukaan ei menesty yksin

Teräsvirta pitää Fonectan vahvuutena suomalaisyritysten syvällistä tuntemusta ja pitkää kokemusta digitaalisen markkinoinnin ratkaisujen tarjoamisessa.

”Reilun vuosikymmenen kokemus tuo meille varmuutta ja perspektiiviä. Fonecta on vahvasti läsnä valtakunnallisesti ja kuulemme joka päivä, millaisia markkinoinnin kipukohtia kaikenkokoiset suomalaisyritykset arjessaan kohtaavat.

”Mutta muuttuvassa maailmassa yksikään kaltaisemme yritys ei pärjää yksin: tarvitsemme kumppaneita ja verkostoja, jotta meillä on aina tuorein tieto siitä, mitä uusia mahdollisuuksia suomalaisyritysten kannattaisi hyödyntää markkinoinnissaan. Kansainväliset ja paikalliset kumppanuudet ovatkin yksi strategiamme kulmakivistä”, Teräsvirta sanoo.

Fonectan toimitusjohtaja Mari Eklund sanoo, että nimityksen avulla Fonecta syventää asiakkaiden markkinointitarpeiden ymmärrystä entisestään.

”Elina tuo johtoryhmäämme vahvaa osaamista palveluiden tuotteistamisesta ja tehokkaiden ratkaisujen kehittämisestä asiakkaidemme liiketoiminnan näkökulmasta.”

Fonectan kehitysjohtajana aiemmin toiminut Tommi Eklund siirtyy toisen yhtiön palvelukseen.


Digitaalisen markkinoinnin palvelutalo Fonecta on muun muassa Suomen suurin kotisivujen tuottaja sekä ainoa LinkedIn Marketing Solutionsin virallinen kumppani Suomessa. Fonecta palvelee 36 000:ta yritysasiakasta ympäri Suomen, ja sen liikevaihto vuonna 2018 oli 106 miljoonaa euroa.


Lisätietoja
Elina Teräsvirta
kehitysjohtaja, Fonecta
p. 040 150 8020
elina.terasvirta@fonecta.com

Lisää tietoa Fonectan markkinointipalveluista: www.fonecta.fi/yrityksille



Fonecta tarjoaa yrityksille tehokkaat digitaaliset ratkaisut verkosta löytymiseen, markkinointiin sekä parempaan asiakasymmärrykseen. Palveluvalikoima kattaa kaikki ostoprosessin eri vaiheet aina mielenkiinnon herättämisestä ostoon ja sitouttamiseen. Fonectan missio on auttaa suomalaisia yrityksiä parantamaan digitaalista kilpailukykyään. Fonecta työllistää viidellä paikkakunnalla yhteensä n. 350 asiantuntijaa, jotka palvelevat 36 000 yritysasiakasta ympäri Suomen.

0