Facebook-markkinointi kannattaa

Facebook on muutakin kuin Facebook

Jo vuosia on puhuttu Facebookin ”kuolemasta” sekä siitä, ettei ”kukaan” enää käytä Facebookia ja että se olisi mediana turha. Kuitenkin lukujen valossa Facebook elää ja voi hyvin, sillä pelkästään Suomessa päivittäin Facebookia käyttäviä on edelleen 2,3 miljoonaa ja maailmanlaajuisesti käyttäjämäärät ovat itse asiassa jatkuvasti kasvaneet. Facebook on siis vuodesta toiseen säilyttänyt asemansa maailman suurimpana sosiaalisen median alustana*.

Käyttäjät ja mainostajat ovat Facebookin liiketoiminnalle kaiken a ja o, joten se ei myöskään ole jäänyt lepäämään laakereilleen, vaan laajentaa ja kehittää jatkuvasti toimintaansa, mistä kertovat myös sen tekemät yritysostot, joilla Facebook on pystynyt laajenemaan uusiin kanaviin.

Facebook, Instagram, Whatsapp, Messenger

Siinä missä meille käyttäjille Facebook on Facebook ja Instagram on Instagram, on Facebookille itselleen kysymys yhdestä yhtenäisestä kokonaisuudesta. Siksi Facebook onkin esimerkiksi raportoinnissa siirtynyt kertomaan koko konsernin tuloksesta yhteensä erittelemättä enää eri palveluiden käyttäjämääriä tai tulosta. Vaikka eri kanavilla on omat, vahvat ja itsenäiset brändit, tarjoavat ne erityisesti mainostajalle laajan mahdollisuuden tavoittaa kohderyhmäänsä kanavariippumattomasti saman sateenvarjon alla olevista palveluista.

Mainonnalla tavoitat eri kohderyhmät

Kun Facebookilla on tarjota näin monta eri kanavaa, on selvää, että niissä ainakin osin on myös eri kohderyhmät. Näin mainostaja, joka hyödyntää Facebook-mainontaa, saa käyttöönsä laajemman mahdollisuuden kohdentamisvaihtoehtoja eri kanavissa. Kärjistäen voidaan sanoa, että vanhemmat käyttäjät tavoittaa Facebookista ja nuoremmat Instagramista.

Instagram, Messenger ja Whastapp kasvattavat tasaisesti käyttäjämääriään, joten Facebook panostaakin jatkuvasti näihin kanaviin kehittämällä mm. niiden mainonnan ratkaisuja, mikä hyödyttää sekä käyttäjiä että mainostajia.

Tunnetko somekanavat? Tilaa maksuton some-opas!

Tunne asiakkaasi

Kun kysyimme suomalaisilta mainonnan kohdentamisesta, vain 2% sanoi mainonnan olevan juuri heille kohdennettua**. Tässä onkin mainostajilla paljon otettavaa. Tuntemalla oma asiakaskunta ja sen ostokäyttäytyminen sekä hyödyntämällä oikeaa kanavaa oikealla tavalla, saadaan asiakaskunnassa aikaan positiivinen kokemus, joka näkyy luonnollisesti myös yrityksen liikevaihdossa.

Kohdentamista tulevat tulevaisuudessa edesauttamaan monikanavainen ostamiskokemus sekä virtuaalitodellisuus ja keinoäly, jotka tulevat mahdollistamaan vaikkapa sovituskoppielämyksen ilman että asiakas poistuu kotoaan. Vielä ei teknologia ole ihan niin pitkällä, että nämä Piilaaksossa kehitteillä olevat visiot olisivat meillä arkipäivää, mutta tähän ainakin Facebookilla tähdätään.

Ja kenellä tähän olisikaan paremmat mahdollisuudet kuin yrityksellä, joka tietää kaiken asiakkaidensa käyttäytymisestä?

Tavoitat palveluita etsivät oikeassa kanavassa

Ilman tulevaisuuden virtuaalikokemuksiakin Facebook tarjoaa mainostajalle relevantin ja tehokkaan kanavan asiakkaiden tavoittamiseen. Ihmiset viettävät suuren osan ajastaan sosiaalisessa mediassa, etsien tietoa sekä tuotteita ja palveluja. Instagram on yhä enenevässä määrin kanava, josta tuotteita, vaikkapa vaatteita haetaan, tai katsotaan käyttäjien kokemuksia esimerkiksi ravintolasta. Ei siis kannata jättää hyödyntämättä mahdollisuutta tavoittaa nämä yrityksen palveluita jo etsivät potentiaaliset asiakkaat mainonnan avulla.


* Lähde: https://backlinko.com/facebook-users
** Lähde: IRO 1000 suomalaista 2019

0 0