Ovatko kotisivujen sisällöt kunnossa?

Kotisivujen sisältö kuntoon

Onko yrityksesi kotisivujen sisältö ajantasainen? Oletko selvillä hakukoneiden muutoksista ja huomioit ne sivuillasi? Jos näin on, onneksi olkoon – olet yksi niistä yrityksistä, joilla asiat ovat kunnossa. Valitettavasti näin ei aina ole.

Seuraa aikaasi - maailma muuttuu nopeasti

Kotisivujen on löydyttävä verkossa, sehän on selvä. Runsas ja aiheeseen liittyvä sisältö auttaa sivuja löytymään, mutta löytymiseen liittyy myös paljon muita vaatimuksia, jotka tuppaavat muuttumaan. Esimerkiksi hakukoneiden indeksointi muuttuu jatkuvasti, painopiste on viime vuosina ollut nimenomaan sisällön laadussa, ei niinkään sivujen teknisessä toteutuksessa. Esimerkiksi hakusanoilla ei ole enää samanlaista merkitystä metatiedoissa kuin aiemmin, mutta niillä on merkitystä tekstissä.

Jos sivut on tehty aikana, jolloin Google ei ymmärtänyt suomen kielen taivutusmuotoja, on sivut voitu toteuttaa siten, että hakusanat on pidetty perusmuodossa. Nykyään Google pystyy tulkitsemaan myös taivutusmuotoja ja arvostaakin sujuvaa, rikasta ja asiakasta palvelevaa tekstiä. Siksi vanhat tekstit kannattaa käydä läpi ja tehdä tekstistä luettavampaa.

Ammattilainen seuraa aikaansa

Yritykset välillä ajattelevat säästävänsä tekemällä kotisivut itse, mutta onko yrittäjä kotisivujen ja markkinoinnin ammattilainen vai pikemminkin oman alansa ammattilainen? Kotisivuihin liittyy niin niiden sisältöön, tekniseen toteutukseen ja löydettävyyteen liittyviä asioita, joiden kehitystä ja muutoksia alan ammattilaiset seuraavat, mutta jotka voivat yrittäjälle tuntua monimutkaisilta.

Testaa, miten omat sivusi toimivat!

Räikeät kirjoitusvirheet karkottavat asiakkaat

Yksi iso asia kotisivuilla on ilmaisun selkeys. Monesti yrityksen henkilökunta on niin sisällä omassa bisneksessään, ettei osaa kertoa asiaa yleiskielisesti, vaan tekstissä viljellään vaikeasti ymärrettävää ammattisanastoa ja jargonia. Sisällöntuotannon ammattilainen osaa esitellä yrityksen tuotteet ja palvelut niin, että teksti palvelee nimenomaan ostavaa asiakasta. Kannattaakin aina muistaa kenelle sivut on tehty – tuskin yritykselle itselleen vaan sille maksavalle asiakkaalle.

Jos kotisivuja on tekemässä kirjoittamisen ammattilainen, on teksti kotisivuilla sekä ymmärrettävää, että kieliopillisesti oikein, sillä pienetkin kirjoitusvirheet luovat epäluottamusta. On merkitystä sillä, ovatko pilkut, pisteet ja muut välimerkit sekä yhdyssanat oikein. Jos yritys esimerkiksi myy kaivinkoneita, ei herätä luottamusta, jos sivuilla mainostetaan ”kaivin koneita”. Vaikka olemmekin somessa ja tekstiviesteissä tottuneet siihen, ettei kieliopista tarvitse välittää, ei sama huolettomuuden logiikka päde kotisivuilla.

Ajankohtainen sisältö esiin

Hyvää sisältöä voi toki tuottaa itsekin, jopa helposti. Oletko huomannut, että sosiaaliseen mediaan tulee nopeasti ja vaivatta tehtyä nosto, jos yritys on vaikkapa osallistumassa johonkin tapahtumaan? Mutta näkyykö sama uutinen kotisivuillasi? Kaikki uutiset, tiedotteet ja muut ajankohtaiset asiat luovat sivuille hyvää sisältöä, joka kuten sanottu palvelee sekä asiakkaita että hakukoneita. Postaa siis sivujesi uutisvirtaan kaikki se sisältö, mikä tuo lisäarvoa asiakkaille: olemme messuilla, aukioloaikamme ovat muuttuneet jne.

Jos olet oman alasi asiantuntija, tuo sitä esiin, sillä asiakkaat kaipaavat lisätietoja. Hyvää sisältöä saat tekemällä vaikkapa ohjevideoita, blogeja ja muuta auttavaa sisältöä, referenssitarinat sekä oman osaamisen ja työn laadun esiintuominen.

Kotisivut ovat aina omassa hallinnassasi

Suomalaisista 71% ei luota siihen, että yrityksen tiedot ovat verkossa oikein. Onkin todella tärkeää huolehtia, että tiedot ovat ajantasaiset muuallakin, mutta erityisen tärkeää on huolehtia kotisivujen tietojen ajantasaisuudesta. Verkkosivut ovat se lähde, johon myös eniten luotetaan, sillä ne ovat aina yrityksen itsensä hallinnoimat, eikä tietoja voi kukaan muu päivittää.

Siksi kotisivuilla onkin kiinnitettävä huomiota eniten etsittyihin tietoihin, kuten aukioloaikoihin. Aukioloaikojen vapautumisen jälkeen emme voi automaattisesti olettaa, että vaikkapa juhlapyhänä yritys on kiinni.

Jos siis yrityksen kotisivut sanovat, että yritys palvelee vaikkapa perjantaina, voi asiakas olettaa, että näin on, vaikka kuinka olisi joulu tai juhannus. Jos päivität vaikkapa someen että olet kiinni, mutta kotisivuilla lukee, että olet auki, saat sekä asiakkaasi että Googlen hämmentymään. Huolehdi siis siitä, että tiedot ovat oikein ja yhtenäiset.

Pähkinänkuoressa: pidä tiedot kotisivuilla oikeina, päivitä sivuja säännöllisesti ja ota tarvittaessa avuksi ammattilainen.

Tilaa maksuton kotisivuopas ja ota vinkit talteen!

0