Mikä on laskeutumissivu ja miksi se on kotisivujesi tärkein sivu?

Laskeutumissivu eli ländäri, landing page tai ohjautumissivu tarkoittaa sitä verkkosivuston välilehteä, jolle Google-haun tehnyt henkilö ohjautuu, kun hän klikkaa mainosta Googlen hakutuloksissa. Jos harkitset hakusanamainontaa tai teet sitä jo, kannattaa kotisivut suunnitella siten, että ne varmasti tukevat Google-mainontaa ja sivuston löytymistä Googlesta. Huonot kotisivut pahimmillaan estävät mainonnan onnistumisen ja jäät ilman uusia asiakkaita. Tässä avainasemassa ovat nimenomaan laskeutumissivut, joille mainonta ohjataan.

Hyvä sivustorakenne tukee hakusanamainontaa

Verkkosivustoa suunniteltaessa ja rakentaessa ohjenuorana on luoda jokaiselle palvelulle tai tuotteelle oma välilehti tai alasivu. Tämän kaltainen jako on sekä hakukone- että asiakasystävällistä. Järkevä sivustorakenne on myös hyvä pohja hakusanamainonnalle, sillä mainoskampanja on tällöin helppo rakentaa ja jaotella sivustorakenteen mukaisesti. Yksilöity palvelukohtainen alasivu toimii mainonnan laskeutumissivuna. Lisäksi tekniseltä kannalta tuote- tai palvelukohtaiset laskeutumissivut yleensä edesauttavat hakusanamainonnankampanjan menestymistä ja tuovat kustannustehokkaita tuloksia. Sivustorakenteen lisäksi toki sivuston sisältö ja muiden teknisten edellytysten tulee olla kunnossa, jotta sivusto olisi laadukas niin Googlen kuin asiakkaiden silmissä.

Testaa, miten hyvin kotisivusi toimivat! Tee maksuton laatutesti!

Hyvät laskeutumissivut takaavat halvempaa mainontaa

Laskeutumissivujen laatu vaikuttaa suoraan hakusanamainonnan kuluihin. Jos sivun laatu on huono, klikit ovat kalliimpia ja näin joko joudut kuluttamaan mainontaan enemmän rahaa tai sitten joudut tinkimään mainosten näkyvyydestä, koska budjetti ei riitä näyttämään mainoksia kaikissa tehdyistä hauista. Jos laskeutumissivu on taas Googlen silmissä laadukas, mainosten klikkihinnat halpenevat ja mainoksesi voivat näkyä myös paremmilla sijanneilla hakutulosten sivulla.

Sijoita hakusanat sivun tekstisisältöön

Yrityksen palvelut tai tuotteet tulisi siis jaotella sisällöltään omille alasivuilleen. Näin jokaisen alasivun tekstisisältö voidaan rakentaa yhden palvelun tai tuotteen ympärille. Tärkeä tekijä mainosten näkyvyyden kannalta ovat hakusanat. Ihmisillä on tapana käyttää aina joitain tiettyjä sanoja hakiessaan tiettyä palvelua tai tuotetta, ja jotta ihmiset löytäisivät tiensä sinun yrityksesi sivulle, tulisi kyseisellä sivulla löytyä tekstistä ihmisten Googlessa käyttämiä hakusanoja. Lyhyesti siis tekstiin tulisi ujuttaa ihmisten eniten käyttämiä ja hakemia hakusanoja. Käytetyimmät hakusanat pystyy tarkistamaan esimerkiksi Google Keyword Planner -työkalulla.

Käytä otsikoita tekstisisällön jaotteluun

Otsikot paitsi tekevät verkkosivustosi teksteistä helppolukuisempia ja helpommin silmäiltäviä, ne myös parantavat sivuston Google-löydettävyyttä. Väliotsikoissa on helppo käyttää hakusanojen eri variantteja, jotka liittyvät tietyn sivun palveluun tai tuotteeseen. Esimerkiksi sähköasennukseen liittyvän palvelun alasivun otsikkoihin voidaan sisällyttää tärkeät hakusanat ”sähköasennus”, ”sähköasentaja” ja ”sähkömies”, jotka kaikki periaatteessa liittyvät samaan palveluun ja joilla kaikilla haetaan Googlessa paljon kyseistä palvelua. Sivun tärkeintä hakusanaa olisi hyvä aina käyttää sivun pääotsikossa ja vielä
myöhemminkin muissa tekstikappaleissa.

Sivuston mobiiliystävällisyyttä ei voi painottaa liikaa

Koska jo yli puolet kaikista Google-hauista tehdään mobiilissa eli älypuhelimella, sivustoa täytyy pystyä selailemaan vaivattomasti myös puhelimella. Vieläkin näkee luvattoman monia sivustoja, jotka eivät skaalaudu mobiililaitteelle eli niiden ulkoasu ei sovitu pieneen näyttöön ja näin asiakas joutuu zoomailemaan näyttöä ja raahaamaan sivun sisältöä löytääkseen hakemansa. Harva jaksaa näpertää näytön kanssa kovin kauaa ja klikkaa itsensä pois sivustolta. Lisäksi ei-responsiivisia eli skaalautumattomia sivustoja rangaistaan hakusanamainosten näkyvyydessä. Google rajoittaa mainosten näyttöä, jos se tulkitsee, että laskeutumissivu ei palvele käyttäjäänsä, etenkin mobiilissa. Tämän takia on siis ensisijaisen tärkeää, että yrityksen verkkosivut toimivat myös mobiililaitteilla.

Laskeutumissivu joko houkuttelee asiakasta jäämään tai poistumaan sivustolta

Mainosta klikattuaan ja sivustollesi siirryttyään asiakas tekee hyvin nopeasti päätöksen, jääkö hän sivustolle vai ei. Tämän takia laskeutumissivuihin kannattaa panostaa, sillä asiakas tuskin palaa uudestaan sivustolle, jos kokee ensivaikutelman pohjalta, että sivustolta ei löydy sitä, mitä hän hakee. Laskeutumissivulta olisi hyvä löytyä tarpeellisen tuote- tai palvelukuvauksen lisäksi linkki eteenpäin muualle sivustolle, josta asiakas löytää lisää mielenkiintoista sisältöä. Vaihtoehtoisesti laskeutumissivulta kannattaa tehdä suoraan reitti yhteydenottoon ja näin ollen lisätä konversioita ja parantaa konversioprosenttia.

Laskeutumissivulla voi olla suoraan puhelinnumero näkyvillä soittopainikkeena; sivun reunassa tai alaosassa voi olla yhteydenottolomake; tai sitten näkyvällä paikalla sivua voi olla painike, joka kehottaa ottamaan yhteyttä ja joka sisältää linkin erilliselle yhteydenotto-sivulle.

Hanki kunnon kotisivut ensiyrittämällä

On ensiarvoisen tärkeää, että verkkosivusto on kunnossa, jotta sinne voidaan tehdä onnistunutta Google-mainontaa. Verkkosivut kannattaa tehdä myös kerralla kuntoon, jolloin niiden toimivuutta ei tarvitse murehtia ja rahasi eivät mene hukkaan useisiin, turhiin kotisivuprojekteihin. Jos tarvitset kotisivujen hankinnassa ammattilaisen apua, tutustu lisää Fonectan vaivattomiin kotisivuratkaisuihin!

0